Liisa Lounila

1976, Suomi

Taiteilijan teokset

What would the best possible future look like?, kysytään teoksen ääniraidalla. Terapeutin vakuuttavaan tyyliin luettu teksti yhdistyy näkymiin loiston päivänsä nähneessä talossa New Yorkin Bronxissa. Samassa rakennuksessa sijaitsi myös Lounilan koti hänen asuessa New Yorkissa. Remontit ovat talon omistajilta jääneet vuosien saatossa suunnitteluasteelle.

Usein juuri talo eri kerroksineen ja ominaisuuksineen toimii psykologisissa ja taiteellisissa tulkinnoissa ihmismielen metaforana ja symbolina. Yhtäältä tässä teoksessa hajoamaan jätetyn rakennuksen toivottoman tilan voi tulkita luovuttamisen ja saamattomuuden, unelmien kadottamisen prosessiksi. Toisaalta talovanhus voi herättää toivoa ja antaa vihjeen vielä toteutumattomista mahdollisuuksista ja haaveista, joita rakennukseen kohdistuu.

Aikaan uppoutuminen

Liisa Lounilan teos on alun perin tarkoitettu katsottavaksi VR-laseilla. Kiasma Online Art –sivustolla on esillä teoksen 2D-versio. Mm. ajan vääjäämätöntä kulumista käsittelevä video etenee rauhallisesti. Videon kautta katsoja pääsee vierailemaan rapistuvaan taloon, mutta samalla saa pääsyn toisen henkilön vielä toteutumattomien haaveiden keskelle.

Videolla kuultavan tekstin on tilaustyönä kirjoittanut Finlandia-palkittu Jussi Valtonen. Videolla sille antaa äänensä Oliver Lyons.