David Blandy
Taiteilijan teoksetMist
Mist
David Blandyn videosarjan lähtökohtana ovat romantiikan ajan maalarin Caspar David Friedrichin tunnetut teokset. Blandy on luonut niiden pohjalta eläviä maalauksia, joihin hän on sijoittanut pikselöidyn mieshahmon – oman alter egonsa.
Hahmo vaeltaa melankolisen musiikin säestämänä Friedrichin maalausten jylhissä maisemissa: raunioiden tai jään keskellä, sumuisessa vuoristossa tai meren rannalla, johon on ajautunut haaksirikkoutunut laiva.
Menetetty viattomuus
Videosarja muistuttaa, miten oma elinympäristömme on muuttunut: elämme yhä enemmän digitaalisesti välitetyssä maailmassa, olemme etääntyneet luonnosta ja kenties menettäneet uskomme aitouteen ja alkuperäisyyteen. Entisaikojen ideologiat eivät enää päde.
Tietokonepelien kulissit
David Blandy hyödyntää taiteessaan aineksia ilmiöistä, jotka ovat olleet hänelle itselleen tärkeitä, kuten hip hop – ja soul-musiikista sekä tietokonepeleistä.
Opiskeluaikoinaan paljon videopelejä pelannut Blandy huomasi, että pelien tapahtumaympäristöissä ja Caspar David Friedrichin maalausten maisemissa on jotakin yhteistä. Videosarjassaan hän on muuntanut Friedrichin maalaamat jylhät luonnonpaikat taistelupelien näyttämöiksi.
Toiminnan sijaan teoksissa korostuu kuitenkin surumielisyys, yksinäisyys ja jonkin kadottamisen tunne.
Teos on hankittu daata.art